Ajopäiväkirjalla toimintahäiriöitä 2.5. ja 3.5.2023
Kihon ajojenmuodostajassa on ollut toimintahäiriöitä tiistaina 2.5. noin kello 14-16 ja keskiviikkona 3.5. noin kello 16-18 aikana.
Toimintahäiriöstä johtuen kyseisillä ajanjaksoilla saattaa:
- Ajopäiväkirjasta puuttua osa ajetuista matkoista.
- Käyttöasteraportti (Beta) heittää, koska osa ajosuoritteesta puuttuu.
Toimintahäiriö ei ole vaikuttanut tehtäväsuoritteisiin, kuten tehtävän laskutettaviin kilometreihin.
- Tehtäväsuoritteiden matkat ja ajat lasketaan suoraan gps-sijainneista, ei muodostetuista ajoista.
Korjaustoimenpiteet
- Ongelmaan on tehty korjaus, jonka ansiosta ajojenmuodostajan toimintahäiriö ei ole enää toistunut.
- Ongelman juurisyyn selvittäminen ja sen korjaus on meneillään.
- Ajojenmuodostuksen vikasietoisuutta kehitetään siten, että vaikka vastaava ongelma toistuisi, ei ajopäiväkirjalta jää puuttumaan ajoja kun ajojenmuodostus häiriön jälkeen palautuu normaaliin toimintaan.
Virheellisten ajopäiväkirjatietojen toteaminen
Ajopäiväkirjan oikeellisuus on mahdollista tarkastaa valitsemalla aikaväliksi esimerkiksi ko. päivä ja vertaamalla ajopäiväkirjan ilmoittamaa ajomatkaa ajopäiväkirjan kartan ilmoittamaan ajomatkaan. Näiden pitäisi vastata toisiaan. Mikäli ilmoitetut matkat eroavat toisistaan, on ko. ajanjaksolla yllä kuvatusta toimintahäiriöstä johtuen virhe.
Ajopäiväkirjan kartta löytyy maapalloikonin takaa:
Kartan tiedoista löytyy ajomatkatieto:
Virheellisten ajojen korjaaminen
Toimintahäiriö ei ole aiheuttanut paikannusdatan häviämistä, joten kyseisten päivien ajot on mahdollista muodostaa uudelleen tietyin reunaehdoin:
- Ajot voidaan muodostaa uusiksi vain halutuille kalustoille (kalustot yksilöitävä) tai kaikille yrityksen kalustoille.
- Ajot muodostetaan uusiksi koko päivälle (ei esim. tietylle tuntivälille).
- Ajoilla säilyvät aiemmin syötetyt työtilat ja selitteet.
- On mahdollista, että päiväkirjalle tulee uusia ajorivejä, joilta ko. tiedot puuttuvat.
- On mahdollista, että virhetilanteen vuoksi aiemmin kahdeksi erilliseksi ajoksi tulkittu yksittäinen ajo muodostuu uudelleen yhdeksi ajoksi.
Uudelleenmuodostuspyynnöt pyydetään osoittamaan:
tuki@kiho.fi (suositeltava yhteydenottotapa pyynnön tekemiseen)
Puh: 010 411 7740
Pahoittelemme toimintahäiriön aiheuttamaa ylimääräistä vaivaa.